Muotioikeuden yhdistys ry:n syksyn ensimmäinen jäsentilaisuus järjestettiin Asianajotoimisto Krogerus Oy:n tiloissa, joissa yhdistyksen jäsenet pääsivät nousemaan hetkeksi arjen yläpuolelle rennoissa merkeissä.
Tilaisuuden aluksi kuultiin yhdistyksen puheenjohtajan Heidi Härkösen alustamana kuulumisia yhdistyksen toiminnasta, tulevista jäsentilaisuuksista sekä muotialan uusista tuulista. Tässä yhteydessä blogi/some-markkinointiin liittyvät ajankohtaiset aiheet herättivät keskustelua ja kommentteja. Osana yhdistyksen toiminnan kehittämistä hallituksen jäsenet Heidi Härkönen ja Emilia Lasanen kertoivat myös yleisemmin, että yhdistyksen tarkoituksena on kasvattaa sekä yritysten tietoisuutta aineettomien oikeuksien turvaamisesta sekä lakimiesten tuntemusta muotialan toiminnasta. Tätä tavoitetta tuodaan esiin yhdistyksen toiminnassa monilla tavoilla, muun muassa seminaarein, koulutuksin sekä yritysvierailuin. Tarkempaa syksyn ohjelmaakin paljastettiin jo hieman.
Illan kohokohtana oli kuitenkin uuden kotimaisen Vestiarium-vaatemerkin esittely. Vestiarium Oy:tä ja Camilla Mikaman suunnittelemaa uutta mallistoa oli tilaisuudessa esittelemässä Tiina Tissari. Tissari kertoi, että vaatemerkin filosofiana on ”tehdä hyvin pukeutumisesta helppoa, elämyksellistä ja eettistä itseään toteuttaville, kiireisille naisille”.
Vestiarium-tuotteiden materiaaleissa on otettu huomioon ympäristöystävällisyys ja tuotteet valmistetaan pääasiassa Tallinnassa perheyrityksen toimesta. Vestiarium-tuotteet on tarkoitettu vaatekaapin peruspilareiksi kestämään aikaa, joten niiden tuotanto on pikemminkin hitaan kausimalliston vaatemuotoilua kuin nopeasyklisiin trendeihin perustuvaa massakulutussuunnittelua. Tissari kertoi, että mittamuutokset kuuluvat vaatteiden hintaan ja vaatteet on mahdollista saada myös omilla nimikirjaimilla yksilöityinä. Yritystoiminnan lisäksi mielenkiintoa herätti Tissarin oma ura, joka on vienyt hänet Nokia/Microsoftilta täysin uuteen vaatealan toimintaympäristöön omaa intuitiota ja innostusta seuraten.
Yritysesittelyn jälkeen tilaisuuteen osallistuneilla oli vielä mahdollisuus sovittaa rauhassa tuotteita ja tehdä ostoksia. Kiitokset vielä puhujille sekä tilaisuuden järjestäjille ja siihen osallistuneille mukavasta ja mielenkiintoisesta illasta!